Helsinki
Deittailla Helsinki
Helsinki on Suomen pääkaupunki ja Uudenmaan maakuntakeskus. Se sijaitsee Suomenlahden pohjoisrannalla. Helsinki on Suomen kulttuurillinen, hallinnollinen, poliittinen ja liike-elämän keskus ja maan suurin työnantaja. Kaupungin asukasluku on 614 074. Helsinki perustettiin Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1550 Vantaanjoen suulla sijaitsevan Helsinginkosken rannalle. Yli 10 % asukkaista puhuu nykyisin äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Helsingin kulttuurikeskus järjestää vuosittain yli 2000 kulttuuri- ja taidetilaisuutta. Helsingin edustalla sijaitseva uusi saarikohde Lonna avataan yleisölle 17. toukokuuta. Lonnan saarella on takanaan mielenkiintoinen historia. Saarella on muun muassa 1880-luvulla varastoitu Venäjän armeijan merimiinoja, 1920-luvulla se toimi miinojen raivausasemana ja sotien jälkeen siellä poistettiin laivoista magneettisuutta.
Sinkut Helsinki

Tavata Mijumala
Olen reilut komekymppinen mies, hellä, kiltti ja täynnä rakkautta, jonka haluaisin antaa jollekin. olen hyvä kuuntelija, ja arvostan muiden mielipiteitä, vaikka itsellänikin niitä on riittämiin. Pidän siis keskusteluista. Sarkasmi ja tilannekomiikka ovat minun lajini, ja ...

Tavata johnlofter
Olen tunnettu teatteri, televisio-ja elokuva ojhjaa ja käsikirjoittaja. Näyttelen myös ja olem sen verran koko ajan julkisuudessa että toivoisin tulevani vastaan otetuksi muista syistä kuin lehtien otsikoista. Rakastan naisia ja olen hyvin seksuaalinen. Pyrin erityisen erootiseen...

Tavata eijan
tässä mukava mutkaton nainen. asun yksin, ei lapsia. käyn töissä ja vapaa-aikanani tapaan ystäviäni ja teen käsitöitä. tykkään rauhallisesta elämästä, joskin itse olen melko aktiivinen kuitenkin kaikessa rauhassa.... etsin sinua Mies, joka tiedät mitä haluat, ja ...

Tavata Tolstoi
Voisin opettaa vanhuksia käyttämään tablet laitetta, olis varmaankin palkitsevaa sekä mukavaa. En kylläkään halua nähdä kasvotusten (en tykkää rypyistä). Olen myös ujo enkä halua puhua puhelimessa. Kirjeen vaihto vanhanliiton tyyliin voisi tulla kyseeseen, toivoisinkin ...

Tavata muumimummi2
Olen avoin ja iloinen aikuinen nainen ja etsin sinua yllätyksellinen ja arvoituksellinen mies. Haluaisin löytää itselleni ns. ensin ystävää, jonka kanssa voisi harrastaa yhdessä muutakin kuin soffalla loikoilua ,en sulje pois mahdollisuutta,etteikö ystävyydestä voisi ...

Tavata ikarjalainen
Olen sosiaalinen ja positiivisella asenteella liikenteessä oleva mies helsingistä. Nykyään juoksen baarissa harvoin ja toiveissa on harrastaa enemmän ulkomaan reissuja. Kavereitahan ei ole koskaan liikaa. Harrastan kuntoilua ja rakastan elävää musiikkia. Naisilla kaunis ...

Tavata makaranda
Etsin sinua, ihmeellinen mies :) Ihmeellinen olet, koska minun katseeni alla sinussa on niin monta arvoitusta joita tahdon ratkoa, yhdessä kanssasi. Joka hetki elämässä on mahdollista elää täysillä, ei hullusti, vaan rohkeasti, ei piittaamattomasti, vaan sydämellä. Koetko ...

Tavata Muhevainen
Olen yrittäjä joka tällä hetkellä elämään aika kylmässä suhteessa. Etsin mahdollisesti uutta iloista ja elämänhaluista kumppania. En ole koskaan ennen harkinnut avioeroa mutta kohta en jaksa ihmistä joka i välitä toiselta lainkaan. Toivon että täältä löytäisin ...

Enemmän kaupunkeja
Luo ILMAINEN profiili tänään!
Löydä rakkaus ensimmäisellä klikkauksella. Yli 40 000 sinkkua odottaa sinua ;)